Nahkatuotteiden valmistaja Suomessa

Olen aina rakastanut eläimiä ja pitänyt käsitöistä. Näin jälkikäteen ajateltuna valjassepän ammatti on aika luonteva lopputulos tällä taustalla. Käsitöitä olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Erilaiset kädentaidot kulkevat meillä suvussa. Löytyy osaajia perinnerakentamiseen ja puusepäntöihin, tilkkutöihin, neulontaan, virkkaamiseen, kirjontaan, vaatteiden ompeluun, tuohi- ja päretöihin, lasinpuhallukseen ynnä muuhun. Ja ehkä jonkinlaista taiteellisuuttakin löytyy. En muista, mistä olen aloittanut – varmaan tapettiin piirtelystä, mutta muistan, että pienestä pitäen olen rakastanut värejä ja värittämistä. Ala-asteikäisenä kävin kuvataidekerhossa ja harrastin savitöitä. Kotona ompelin nuken vaatteita, kynäpenaaleja ja virkkasin patalappuja joulupaketteihin. Myöhemmin innostuin ristipistotöistä, ja niitä tulikin tehtyä melkoinen pino. Kirjotun ristipistoliinan ansiosta sain peruskoulun päättötodistukseen käsityönumeroksi kympin!

Ensimmäisen oman lemmikin sain joskus ala-asteikäisenä. Se oli albiinokani Ilona. Myöhemmin perheeseemme liittyi punainen irlanninsetteri Tessu, ja kun Tessusta aika jätti v.2007, tuli sen suuria saappaita täyttämään samanmerkkinen raikulipoika Nuno, joka myös komeilee monissa Saranian kuvissa. Omaa hevosta kinusin pitkään ja lopulta suomenhevostamma Tihi siirtyi omistukseeni joulukuussa 2001. Tarinat kertovat, että olin vain mennyt kotiin ja ilmoittanut kotiväelle ostaneeni hevosen, olinhan jo täysi-ikäinen. Tihi oli todellinen monitoimihevonen, sillä voi tehdä mitä vaan. Minulle tullessa Tihillä ei oltu juuri ratsastettu, mutta se oppi nopeasti ja se kantakirjattiin ratsusuunnalle parin vuoden kuluttua. Vuosia myöhemmin se sai jopa jälkeläispalkinnon!

Lukion jälkeiseksi oppilaitokseksi valikoitui Perhon heppakoulu oikeastaan sillä perusteella, että sinne sai ottaa oman hevosen mukaan. Perhossa sain ensimmäisen kosketuksen valjastöihin ja innostuin asiasta niin, että hain seuraavaksi Ypäjälle valjasseppälinjalle. Ypäjällä vietin siinä vaiheessa vajaan vuoden. Hevosopiston valjasverstas on vieläkin yksi ihanimmista paikoista mitä tiedän; se nahan tuoksu (jota voi nykyään onneksi nuuhkutella omassakin nahkavarastossa)! Valmistuin hevostenhoitaja/valjasseppälinjalta keväällä 2005 ja sain stipendin valmistuvan ryhmän parhaana. Samana keväänä hevosmääräni lisääntyi kahteen, kun Tihille syntyi varsa Sara. 

Ypäjän jälkeen jatkoin hevosalan opiskelua Hämeen ammattikorkeakoulussa Mustialassa hevosagrologilinjalla. Vieläkin haaveilin työllistyväni johonkin oikeaan työhön hevosalalle, siis ihan palkkatöihin. Valjastöitä tein kuitenkin harrastuksena koko ajan ja kävin mm. satulan toppauskurssin ja aloin opettelemaan satuloiden toppaamista ensin omilla ja sitten kavereiden satuloilla. Keväällä 2006 osallistuin Pauligin (siis sen kahvifirman) järjestämään valtakunnalliseen Tahto&Taito -kädentaitokilpailuun ja tekemäni suitset pääsivät kymmenen finalistityön joukkoon. Finaalitöitä esiteltiin Design Forum Finlandissa Helsingissä.

Mustialasta valmistuin vuonna 2009 ja sen jälkeen oli edessä paluu kotiin maitojunalla, tai siltä se ainakin tuntui. Ei ollut työpaikkaa tiedossa ja kahden hevosen kanssa ei ollut varaa jäädä etelän vuokrapaikoille. Kotona tuhrasin ensimmäiset kaksi vuotta haaveilemalla työpaikasta ja luin samalla eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Mutta ei minun lukupäällä sellaiseen kouluun pääse, mie en ole mikään teoriaihminen vaan käytännön tekijä!  Tähän väliin lienee tarpeellista kertoa, että hienon tammani Tihin ensimmäinen varsa oli tähän mennessä luonut vähän nimeä itselleen; se voitti 4-vuotiaiden laatuarvostelufinaalin, oli 5-vuotiaiden laatuarvostelufinaalissa jaettu kolmas ja siitä tuli myös ratsukantakirjaori. Tätä taustaa vasten oli selvää, että Tihistä olisi kiva saada vielä elävä varsa (v.2009 odotus päättyi kuolleen varsan syntymään) ja ottaen huomioon Tihin alati lisääntyvä ikä, niin se varsa oli laitettava alulle nyt jos koskaan. Ja pitäähän nyt varsalla varsakaveri olla – niinpä tiineeksi laitettiin myös hevosen ikään ehtinyt nuorempi tammani Sara. Keväällä 2011 koettiin siis kaksi iloista perhetapahtumaa, kun kahden päivän ikäerolla syntyivät Toivo ja Onni.

Tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että oikeita palkkatöitä ei näiltä main taida minulle löytyä. Olin pätkiä maatalouslomittajana kaverin maitotilalla ja kokeilin työelämävalmennusta leirintäalueen sekatyömiehenä, tein ruokaa, palvelin asiakkaita ja siivosin mökkejä ja vessoja. Yhden talven olin remonttiapuna remontoimassa sata vuotta vanhaa hirsitaloa. Olin hakenut niitä muutamia sopivia ihan oikeita työpaikkoja, jotka järkevän ajomatkan päässä olivat tarjolla. Haastatteluun pääsin pari kertaa, mutta työpaikkaa en onnistunut saamaan. Niinpä työkkäri alkoi ”potkia” minua kohti yrittäjyyttä. Kävin yrittäjyysvalmennus-koulutuksen, markkinointikurssin ja taisin käydä vielä toisenkin. Sarania perustettiin kesäkuussa 2013. Saraniasta piti tulla pelkkä Sarani, mutta Patentti- ja rekisterihallitus ei hyväksynyt nimeä, joten perään laitettiin A, ja oikeastaan parempi niin.

Tätä kirjoittaessa on yrittäjän uraa takana yli kymmenen vuotta. Paljon on muuttunut siinä aikana. Asuinpaikka on vaihtunut, hevosten määrä vähentynyt neljästä yhteen ja työtilat ovat siirtyneet pienestä peräkamarista väljempiin tiloihin. Olen suorittanut valjassepän ammattitutkinnon. Rakastan työtäni; se on ihanaa ja monipuolista, mutta sitä on harmittavan vähän; se ei elätä minua. Olen huomannut, että minussa on liian paljon käsityöläistä ja liian vähän yrittäjää. Osaan kyllä tehdä hienoja tuotteita, mutta en saa niitä kaupaksi riittävässä määrin. Se vaatisi paljon aktiivista myyntityötä, mikä tuntuu olevan minulle täysin mahdotonta; olenhan aina inhonnut kaikenlaista tyrkyttämistä ja pakkomyyntiä ja kun tähän lisätään vielä hieman ujo ja arka luonne, niin ongelma on valmis. Olen omien töiden ohella ollut mm. työvoimakoulutuksessa opettelemassa teollista ompelua tekstiilitehtaassa ja tehnyt parin vuoden ajan alihankkijana brodeeraustöitä mainostekstiilejä myyvässä yrityksessä. Nyt vuonna 2024 teen edelleen omia töitä kotona sen verran kuin niitä on, ja muuta täytettä päivään tarjoaa perheen kotihoidossa oleva juniori sekä reilu vuosi takaperin alkanut paha neuloosi, kesäisin myös kasvihuoneen hoitaminen.